Melontavaellus: Oravareitti lasten kanssa

Helatorstain ja sitä seuraavan perjantain sekä viikonlopun voisinkin tästä edes varata aina kalenteriin hyvissä ajoin vaelluksia tai melontareissuja varten. Viime vuonna lähdin silloin yksin Hirvaan kierrokselle Salamajärvelle, mutta tällä kertaa reissuun pääsi koko perhe.

Idea Oravareitille suuntaamisesta taisi saada alkunsa melontaseuramme Melanvilauttajien (etänä pidetystä) retki-illasta, jossa se tuli mainituksi. Inter-web osasi myös kertoa että touko-kesäkuu on nimenomaan paras aika lähteä tämä reitti kokemaan: vettä on keväällä ja alkukesästä reippaasti, joten reitti on helppokulkuinen. Huom! Tarkka reittikuvaus löytyy reitin omilta sivuilta, ja reitille on saatavilla myös painettu kartta. En siis kerro tässä postauksessa reitistä kovin yksityiskohtaisesti, vaan tunnelmoin vähän vapaamuotoisemmin.

Varailin meille sopivat kulkupelit seuran kalustosta – avokanootin, lasten kajakin ja yhden aikuisten kajakin – ja varmistin että myös seuran traileri on vuokrattavissa. Lisäksi otin yhteyttä Juva Campingiin, josta luvattiin auttaa meitä auton siirrossa. Jokireittinä, jossa koko matkalla korkeuseroa on 24 metriä, Oravareitti on tietenkin melottavissa vain yhteen suuntaan. Logistiikkaa on siis vähän mietittävä etukäteen. Ja reitille lähtijän on toki muutenkin hyvä tarkistaa vielä vesitilanne ja reitin kunto palveluyrittäjiltä.

Oravareitti jokia ja pieniä järviä yhdistelevä melontareitti, jonka koko pituus on 57 km. Emme kuitenkaan halunneet meloa ihan koko matkaa, vaan jätimme väliin Jukajärven osuuden alusta ja myös lopun pidemmät järviosuudet. Sulkava jäi siis tällä kertaa näkemättä. Laskimme kajakit ja kanootin vesille Toiviossa ja päätimme reissun Partalaan.

Toivion lähtöpaikka

Juvassa meidät otettiin vastaan sydämellisesti, ja ostimme myös meiltä vielä puuttuvan reittikartan. Camping-yrittäjä Risto hyppäsi kyytiimme ja ajoimme yhdessä Toivion lähtöpaikalle. Risto auttoi meitä varusteiden purkamisessa, ja sovimme vielä että soittelemme lauantain paluukyydin aikataulusta erikseen. Tarvittaessa nouto onnistuisi kuulemma myös miltä tahansa muulta taukopaikalta Riemiötä lukuunottamatta, mikäli matkaan tulisi yllättäviä mutkia.

Lähdimme vesille aurinkoisessa ja lämpimässä säässä. Polvijoki virtasi rauhallisesti, pientä puuhaa oli matkan varrella sopivasti kaatuneiden puiden kiertelyssä ja perhosten ja muiden kevään merkkien ihastelussa. Riemiössä keitimme teet ja söimme herkkuja. Pötköttelimme laiturilla. Sourua lähestyessä jännitys kasvoi: kartan mukaan edessä olisi pian ensimmäinen koski! Kellään meistä ei muutamaa kumivene-keikkaa lukuunottamatta ollut aiempaa kokemusta virtavesistä, lisäksi toinen pojista oli aina omillaan pikkukajakissa. Pojilla oli varmuuden vuoksi kypärätkin päässä. Voikoski osoittautui kuitenkin näillä vedenkorkeuksilla lähinnä helpoksi virtapaikaksi, joka oli mukava lasketella alas.

Enemmän näppäryyttä vaadittiinkin Sourun taukopaikalle rantautumisessa. Reittikuvaus ei valehtele, vaan se todellakin tulee yllättäen! Kannattaa olla varautunut tiukkaan käännökseen vasemmalle kivenlohkareiden väliin. Sourun ”sisäänkäynnillä” näimme myös kun hieman meidän jälkeemme saapunut kanootti kellahti kiville osuessaan nurin. Hyvä muistutus itsellekin siitä että kaikki tavarat kannattaa tosiaan – kaiken varalta – aina pakata vedenpitävästi ja kiinnittää asiallisesti.

Sourun taukopaikan sisääntulo rantautumispaikasta kuvattuna

Sourussa laavu tulipaikkoineen on pienellä kallioisella saarella. Saaren vasemmalla puolen kohisee koski, ja toiselta puolen alkaa rauhallisempi rakennettu tukinuittokanava. Itse saarella ei telttapaikkoja ole, mutta pienen sillan toiselta puolen löytyvän puuvajan takaa löytyy pieni aukea. Sielläkin ihan tasaista paikkaa saa hakea, mutta löysimme kuitenkin kohtuullisen yösijan yhdelle teltalle. Pojille virittelimme riippumatot hienolle paikalle saaren kärkeen. Siellä myös kokkailimme iltaruoat ja aamupalat ja pidimme muutenkin leiriä. Pieni saari täyttyi illan mittaan kanooteista ja kajakeista, väkeä oli liikkeellä paljon ja hauska taukopaikka houkutteli. Telttojakin nousi kentälle useampi.

Mutta sanoinko tämän jo: toinen kannustin kevätretkelle lähtemiseen – hyvän vesitilanteen lisäksi – on tietenkin myös hyttysettömyys. Voisin kuvitella, että suojaisa jokireitti ei myöhemmin kesällä ole kovin miellyttävä ötökkätilanteenkaan puolesta. Sourussa kohtasimme alkuillasta muutaman mäkäräisparven teltta-alueella, muuten ei lentävistä ollut juuri haittaa.

Seuraavana päivänä, perjantaina, aamupäivä kääntyi hiljalleen sateiseksi. Kanootteja siirrettiin muutaman kerran pieni matka myös maitse – ensin kanavasta pois, ja vähän myöhemmin myllyn ohi. Muutoin matka Oravanpesille oli rauhallinen, mutta sinne päästessämme olimme kaikki aika nälkäisiä ja märkiä. No, olipa hyvä vaihtaa sateen jälkeen vaatteet kuiviin sadevaatteisiin. Päivä oli onneksi lämmin, joten kovin kylmissämme emme olleet. Pääsimme Oravanpesillä pientä maksua vastaan käyttämään keittokotaa ja makkarapakettikin – jota en miesväen närkästykseksi ollut pakannut mukaan – meille löytyi. Matka jatkui täysin vatsoin.

Tukinuittokanava Sourun taukopaikan jälkeen
Sillan ohitus Karijoella

Oravanpesien jälkeinen Kissakoski oli yksi reissun hauskimmista koskista ja iltapäivän melonta tyynellä Kyrsyänjärvellä, sään kirkastuttua sateen jälkeen, niin upea etten jaksanut edes säätää kameran kanssa – ei kuvia, sori siitä.

Pojat ovat kauan kärttäneet GoPro-kameraa, mutta tällä reissulla olisin sitä ehkä itsekin kaivannut. Ei siksi, että koskipätkät olisivat olleet erityisen hurjia tai että olisimme laskeneet ne jotenkin erityisen hienosti. Mutta pienet koskitaipaleet olivat todella kauniita! Kyrsyänjoen kosken S-mutkaa lähestyessä rannalla kuopsutteli yllättäen esimerkiksi kaksi maatiaiskanaa. Nekin jäivät tallentamatta, molemmat kädet tarvittiin jo melan varteen.

Kyrsyän taukopaikka

Kyrsyän taukopaikka ei tulvavesien vielä osittain valtaaman laiturin perusteella näyttänyt kovin hääppöiseltä, mutta laituria pidemmälle uskaltautuminen kannatti: Ilta-auringon kultaamalla mäntykankaalla meitä odotti melkeinpä täydellinen telttapaikka ja sen vieressä juuri sopivat puut riippumatoille. Hihkuin ilosta pystyttäessäni telttaa tasaiselle ja pehmeälle neulasmatolle, johon kiilatkin upposivat juuri sopivan helposti mutta kuitenkin jämäkästi. Puuvaraston aurinkoisilla ja lämpimillä seinustoilla oli hyvä kuivatella aamupäivän sateessa kastuneet varusteet, ja pöydän ääressä kokkailu oli illan kauniissa valossa mukavaa sekin. Ja kaiken tämän lisäksi edellisen illan väkijoukot olivat ilmeisesti tehneet pidemmän päivämatkan kuin me: ketään muuta ei näkynyt missään! Koko illan ja aamun – ja luultavasti yönkin – kasvoillani oli autuas hymy.

Täydellinen teltta- ja riippumattopaikka Kyrsyällä

Aamullakaan emme malttaneet pitää kiirettä, vaan nautiskelimme aurinkoisesta säästä ja rauhallisesta telttapaikasta tavaroita hiljalleen pakkaillen. Retken ensimmäinen yö on ainakin minulla unen suhteen väistämättä aina huono. Ulkona nukkumiseen kestää hetken tottua, tai virtaa vain on sen verran että nukkuminen ei muuten vain maistu. Toinen yö sujuu unen osalta jo paremmin. Edellisen päivän sade oli helpottanut telttakaverini allergiaoireitakin, ehkä silläkin oli tällä kertaa jotain tekemistä asian kanssa. Myös pojat nukkuivat aamulla poikkeuksellisen pitkään, emmekä tohtineet heitä heti herättää.

Viimeistään tällä reissulla tuli muuten todistettua, että siivousliina – se sellainen kevyt, reikäinen joita joskus kai cifonet-nimellä myytiin – on aivan ässä retkeilyvaruste. Sillä kuivattiin telttakankaat ja kanootin pohjat. Ei paina juuri mitään, ja kuivuu nopeasti. Toimii hyvin myös astiapyyhkeenä (vaikka toki siis samaa liinaa ei kannata käyttää sekä kuran moppaamiseen että astioihin…).

Viimeisen päivän kymmenkilometrinen etappi Partalaan sujahti ohi ihan liian nopeasti. Pienet jokipätkät, joihin osui muutama hauska virtapaikkakin, vuorottelivat pienten järvien kanssa. Vanhat lepät reunustivat äyräitään myöten täynnä olevia jokiuomia. Aurinko paistoi.

Pidimme välillä kelluntataukoja, napsimme pähkinöitä ja muita herkkuja. Kaislanen osoittautui nimensä veroiseksi. Viimeistä järvenselkää ylittäessä ei edes pieni vastatuuli haitannut. Matka olisi saanut kestää vielä kauemminkin.

Partalassa kokkasimme vielä kotimatkaa vasten lounaan kyytiä odotellessa. Olin tälle reissulle ottanut testiin muutaman uuden, nopeasti valmisteltavan ja kokattavan retkiruoan. Haluaisin kovasti olla sellainen retkeilijä joka aina kuivaisi kasvikset ja hedelmät, kastikkeet ja keitot ihan itse upeiksi retkiaterioiksi, mutta käytännön tasolla en ole tähän ihan vielä kyennyt. Nytkin edelliset viikot olivat sen verran kiireisiä että kuivuri sai jäädä kaapin perälle. Lisää-vain-vesi -tyyppiset retkiateriat eivät ainakaan minulle kovin hyvin maistu, ja koko perheelle tietenkin maksaisivatkin maltaita. Kolmen minuutin riisistä, tonnikalapusseista ja merilevästä voin kanssa syntyi sen sijaan kaikille ihan hyvin maistunut risotto. Tomaatti-kuppikeitosta, riisistä (juu, taas) ja maapähkinöistä syntyi myös maistuva pata. Myös mausteinen linssipata aurinkokuivattujen tomaattien ja cashew-pähkinöiden kanssa menee jatkoon. Kurkumaa oli tässä minun versiossani riittävästi – joku olisi voinut sanoa että liikaakin.

Mutta takaisin varsinaiseen aiheeseen eli Oravareittiin. Se oli ehdottomasti mielenkiintoisempi, kauniimpi ja paremmin huollettu reitti kun mitä osasin millään tavalla odottaa. Poikien mielestä tämä oli paras pitkä retki jolla olemme koskaan olleet. Jyväskylästä – ja melkein mistä vain etelä- ja itä-Suomesta – ajomatkakin on kohtuullinen, eli kokonaista päivää ei tarvitse tuhlata pelkästään siirtymiin. Plussaa myös siitä, että palveluita saunoista ja majoituksesta vuokrakalustoon on saatavilla hyvin, vaikka itse tietenkin nyt käytimme niitä kitsaasti. Seuraavan kerran voisi ehkä tehdä varusteiden ja säädön määrän puolesta kevyemmän reissun ja yöpyä matkan varrella mökissä.

Partalassa kohtasimme Ala-Matkuksesta liikkeelle lähteneen seurueen. Heilläkin kuului olleen mukavat pari päivää. Ehkäpä testaamme joskus myös sen reitti-variaation.

Entä millaisia melontataitoja reissuun tarvitaan? Parin päivän reissuun aikaisempi kokemus tuo toki rentoutta, mutta kuten sanottua, emme mekään mitään konkareita ole. Valitsemalla tarpeeksi aikaisen ajankohdan pienistä koskista pääsee helpolla. Isot kivenlohkareet vain vilahtavat ohi vauhdissa, siellä jossain pinnan alla. Reitistä voi kuljetuspalveluita hyödyntämällä myös valita vain parhaat palat, vähän kuten me teimme.

Tarkempia tietoja ja myös kartta suunnittelun avuksi löytyy siis oravareitti.fi -sivustolta. Tältä testiryhmältä ainakin vahva suositus!

We paddled most of the Squirrel Route with the kids over three days in mid-May. We started our journey from Toivio, spent the nights in Souru and Kyrsyä, and finished in Partala, some 34 kilometres altogether. Our route consisted of lovely little rivers and lakes, and we skipped the longer streches of lakes. The boys said this was the best canoe trip they’ve had and I have to agree! We recommend you have a look at the route website, get your canoe or kayak and go!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s